Maalauksen fyysinen muoto
Ensimmäisiä asioita ostajan mietittäväksi on minkä kokoisen taulun voisi nähdä tilassa, jonne se on tulossa. Se on tavallaan ensimmäinen päätös. Tilan kannalta pitää ottaa huomioon myös tuleeko maalaus pysty- vai vaakasuuntaan – minkä kokoinen silloin sulautuu tilaan? Lähdekuva, jos sellaista käytetään, sanelee tietysti suunnan yleensä.
Realistinen vs. abstrakti vs. siltä väliltä
Seuraavaksi ostaja voisi miettiä, millaista tyyliä tavoitellaan: halutaanko taulusta mahdollisimman realistinen, vähän impressionistinen ja enemmän "tunnelma", vai täysin abstrakti? Hinnan näkökulmasta eniten ylöspäin vaikuttaa se kuinka detaljoidun, "realistisen" tyylin mukaisen haluaa. Tuntejahan saa helposti menemään kymmeniä, jos teosta oikein hioo, erityisesti ison maalauksen kohdalla.
Kehys vai ei?
Lisäksi kannattaa jo alussa miettiä, kehystääkö erillisiin kehyksiin vai ripustaako valmiskankaan sellaisenaan. Itse en ainakaan toistaiseksi pysty kangaspohjaisille töille suorittamaan kehystystä, mutta kivat kehykset töineen maksavat ammattiliikkeessä n. 50 eurosta ylöspäin. Nykyään aika monet ripustavat maalauksen juurikin noissa valmisraameissa (ja jokseenkin muotia on maalata myös ne "raamisivut" ikäänkuin jatkamaan sitä maalausta). Kangastauluissa voi valita myös kehikon syvyyden vain yhdestä senttimetristä aina 4 cm:n näyttäviin kehyksiin, kohtuullisella hintaerolla.
Itse maalaan usein myös ns. MDF-levyille, jotka ovat pinnaltaan täysin tasaisia eikä mitään kankaalle ominaista kuviointia näy. Tällaisella pinnalla maalaus on oikein pohjustettuna aivan yhtä vuosikymmeniä kestävä kuin perinteisellä kankaalla. Yleensä hankin nämä levyt yksinkertaisten kehysten kanssa, joissa on valmis ripustus. Hintaa tämä lisää vain 10–30 euroa riippuen työn koosta.
Maalauksen suojaaminen
Öljymaalaukset varsinkin kannattaa vernissata, koska se syventää värejä ja kirkastaa, mutta ennen kaikkea suojaa maalauksen pidemmällä tähtäimellä. Ero käsitellyn teoksen eduksi on aika iso, minkä huomaa jo vernissaa levittäessä. Taiteilijana haluan suojata työni ja toivon ostajan sen hyväksyvän.
Miinuspuoli on se, että se lisää jonkin verran kiiltoa, joka valon heijastuessa ja tietyistä kulmista voi häiritä. Sitäkin voi lieventää valitsemalla ns. mattavernissan. Itse olen toistaiseksi käyttänyt kiiltävää (gloss) vernissaa eikä se ketään ole haitannut. Myös ns. satiinivernissa on olemassa, joka on edellisten välimuoto. Jos maalaukseen tulee sivu- tai suora valo, niin tottakai se siihen reagoi. Ilman vernissaakin öljymaali kiiltää tietyssä kulmassa jonkin verran, se kuuluu maalin luonteeseen. Tässäkin mielessä maalauksen sijoittaminen tilassa on keskeinen pohdittava asia.
Vernissa suositellaan yleensä laitettavaksi optimissaan vasta 6 kk:n kuluttua, että öljymaali on täysin kuivunut. Tämä liittyy ennen kaikkea maalauksiin, joissa on hyvin paksut maalikerrokset. Itse olen laittanut 2–3 kk päästä, sillä en juuri koskaan maalaa paksuja kerroksia. Monista dokumentoiduista vertailuista selviää hyvin, ettei sillä 3 kk:n erolla ole mitään näkyvää merkitystä.
Vernissa kuivuu muutamassa tunnissa, mutta on aika ikävän hajuista pari ensimmäistä päivää ja tahmea ainakin viikon. Kunnolla se kuivuu vasta kuukauden sisällä. Se ei ole ongelma, kunhan muistaa olla koskematta itse maalaukseen tuona aikana. Maalausta voi siis vallan hyvin pitää seinällä roikkumassa jo viikon kuluttua levittämisestä. Olemme tehneet joissain tapauksissa myös niin, että ostaja on halunnut taulun seinälleen ennen vernissan levittämistä ja olen sitten hoitanut aikanaan sen laittamisen. Olen hakenut ja toimittanut maalauksen itse sitä varten ja välissä on kulunut viikon päivät.
Paljonko se maksaa?
Maalauksen hintaan vaikuttaa lähinnä kaksi seikkaa: maalauksen koko ja sen tekemiseen kuluva aika. Alussa voimme sopia näiden perusteella melko tarkan hintahaarukan ja tarvittaessa sopia myös ”hintakaton” (halvemmaksi työ voi toki sitten osoittautua). Alla on muutama karkea suuntaviiva yleisten kokovaihtoehtojen mukaan. Hintaan vaikuttaa lopulta myös materiaali ja mahdollinen kehys, mutta ei paljon.
Koko: 38 x 46 cm, hinta 300–400 €.
Koko: 46 x 55 cm, hinta 400–500 €.
Koko: 50 x 70 cm, hinta 500–700 €.
Koko: 70 x 100 cm, hinta 800–1000 €.
Haluan olla mahdollisimman läpinäkyvä hinnoittelun suhteen. Olen laskenut karkeasti tuntiveloituksekseni 20 € tunnilta, mikä on ammattilaisen työstä varsin kohtuullinen korvaus. Tämä vastaa omassa työtavassani aika luonnostaan yllä olevaa kokoon perustuvaa hinnoittelua. 800 € saattaa ensiajatukselta tuntua paljolta, mutta viime kädessä on kyse 40 tunnista. Se on tavallisen viikon työpanos, joka detaljoituun maalaukseen uppoaa helpostikin. Joskus työllä on myös erityistä itseisarvoa ("taiteellista arvoa"), joka nostaa hintaa. Tämä koskee kuitenkin enemmän tilaustöitä, joissa tekijälle annetaan huomattavaa taiteellista vapautta, ei niinkään hyvin realistisia esim. valokuvan toisintoja.
Tilaustyöt ovat lähtökohtaisesti ns. uniikkitöitä (lue tarkemmin), ellei toisin sovita.
Jokaisesta myydystä maalauksesta tehdään virallinen kauppakirja, joka sisältää aitoustodistuksen. Kauppakirja voidaan lähettää ja allekirjoittaa perinteisenä kirjeenä, ellei nouto ole mahdollinen. Nykyään kauppakirja usein allekirjoitetaan digitaalisesti molempien osapuolten varmennettujen sähköpostien kautta.
Maksu käytännössä
On tavallista, että ostaja maksaa ennakkomaksun tai puolet sovitusta hinnasta nähtyään ja hyväksyttyään lopullista teosta tarpeeksi hyvin kuvaavan version (vedos, esivaihe...). Tilaustöiden kohdalla otan alussa kokonaishinnasta riippuvan ennakkomaksun, joka on suuruudeltaan vähintään 50 €. Jos lopullinen työ ei lunastakaan noita odotuksia, on mahdollista perua ja maksan ennakkomaksun takaisin. Tällöin tilaajan / ostajan on hyväksyttävä se, että olen vapaa myymään teosta eteenpäin toiselle ostajalle – myös siinä tapauksessa, että sen pohjana on toiminut tilaajan oma valokuva tai elävä malli.
Lopullinen maksu suoritetaan joko kertamaksuna tai sovittuina erinä teoksen luovutuksen yhteydessä tai ostajan hyväksyttyä valmiin työn. Hintavammissa töissä sovin ihan mielelläni joustavat maksuerät ja tarvittaessa pidemmän maksuajan.
Mikäli maalaus on tarpeen lähettää kuriirin välityksellä, sovimme yksityiskohdat erikseen. Lähtökohtaisesti ostaja maksaa lähetys- ja pakkauskulut ennakkoon. Käytän kuljetukseen vain luotettuja kuriireja ja pakkaan maalaukset samoilla standardeilla kuin galleriat vaativat lähestystensä turvallisuudelta. Jos ostaja haluaa lisäturvaa kuljetukselle tai myöhemmälle säilytykselle vakuutuksen muodossa, on vastuu sen hankkimisesta hänellä itsellään.
Yllä esimerkki muotokuvasta (tässä tapauksessa tupla-sellaisesta), joka on varsin realistinen ja detaljoitu. Tilaajalla on koko ajan valta ja oikeus ohjailla prosessia näkemiensä vaihekuvien avulla, kunnes lopputulos tyydyttää.
Alla on esimerkki hyvin detaljoidusta eläinaiheisesta tilaustyöstä.
Palautetta eräältä tilaajalta: "Tänä äitienpäivänä päätin yllättää mun äitin isommin ja tilasin hänelle lahjaksi tällaisen teoksen taiteilija Arto Järviseltä meistä. Valitsin Arton työn toteuttajaksi, koska hän kuvaa naisia teoksissaan raikkaasti ja toimijoina jähmettyneiden mallien ja teennäisten ilmeiden sijaan. Ajatuksena oli valita pohjaksi arkinen, vähän silmistä väsynytkin äidin kuva mielettömän posettamisen sijaan, ja kuvata hetken kauneutta ja todellisuutta, yhdistäen sillä teemalla perinteistä öljymaalausta ja raikasta todentuntua. Mielestäni Arto onnistui suttuisen vanhan kuvan perusteella loistavasti. Lisäksi yhteistyö oli jouhevaa ja huomioonottavaista pienille lisätoiveilleni. Suosittelen lämpimästi Artoa!"